20.5.2009

Loppumetreillä

Keväinen Springtime Swirl-huivini (ravelry-linkki) taitaa valmistua ennen kevään loppua, lankaa tipahti lisää postilaatikkoon, joten loppurutistus voi alkaa. Kunhan ensin kerin tuon puolen kilometrin vyyhdin...

Huiviin jo neulotut kaksi vyyhtiä olivatkin vanhempaa erää, nykyään näköjään vitamiinit ja uutteet kuuluvat asiaan ;) Kutosvihjeen puolivälissä siis mennään ja sen jälkeen vielä viimeinen vihje ja ihan uusi asia, eli poikittain neulottu reunus, kuinkahan senkin selvitän?

12.5.2009

Aurinkoterapiaa

Kiitos Sini ja Tess kommenteista, pienetkin sanat lohduttavat.

Tänään aurinkoa riittää, päästiin kahden nuorimman kanssa hiekkalaatikolle.

Minä en niin välitä hiekkakakkujen leipomisesta, mutta onneksi siinä istuskellessa tarkenee jo neuloa ;)


Neiti 6v. valmisti äidille ihanan keväisen salaatin!

10.5.2009

Huivi

Minttumaari-huivia aloin neuloa kuopuksen ollessa muutaman viikon ikäinen, ajattelin silloin että äkkiäkös tuon neuloo... pikkuneiti täyttää kohta kaksi vuotta ja niin kauan on tuo melkein valmis huivintekele lojunut korin pohjalla. En nyt muista mihin neulomisvauhti hiipui, niinkuin ei tuosta vauva-ajasta ole paljon muutakaan mieleen jäänyt ;) Nyt alkaa jo pikkuisen helpottaa, kuopus on jo kuukauden verran nukkunut yönsä heräämättä!

Niin, se huivi sitten valmistui tällä viikolla ja sopivasti äitienpäivän alla. Anoppi tykkää huiveista, joten hänelle sen sitten käärin pakettiin. Lankana huivissa Novitan vanha Ibiza, puuvillaa ja akryylia, ihanan pehmoista ja mukava käyttää kesällä.

Perjantaina saateltiin oma mummu viimeiselle matkalle, sen vuoksi tämä äitienpäivä ei oikein tunnu juhlalta. Mies lähti lasten kanssa anoppia onnittelemaan, minä jäin ihan omasta halusta yksin... voin rauhassa vain ajatella ja muistella.