1.12.2009

Pitsiä

Huhtikuussa alkoi Springtime Swirl-KnitAlong ja minäkin innostuin mukaan, pitkästä aikaa pitsin neulomiseen löytyi aikaa. Sattumalta aloitin huivin samana päivänä, kun kuulin mummuni nukkuneen pois. Siitä tulikin sitten eräänlainen surutyöhuivi, välillä neuloin ja muistelin, sitten huivi taas jäi pitkäksi aikaa korin pohjalle.

Eilen sain vihdoinkin viimeiset silmukat neulottua, tuo reunus oli tosiaan erityisen puuduttava osuus koko projektissa. Pikkuapulaisen kanssa tarkasteltiin aamulla pingotettua huivia ja todettiin se yhteistuumin aivan mahdottoman kauniiksi!

Huiviin kului 3 vyyhtiä Wetterhoffin Silviaa, värinä tummansininen. Kolmosen bambupyöröillä neuloin ja mietin olisiko pitsipyöröt seuraavana hankintalistalla, tylpillä bambuilla pitsin neulominen ei tunnu kovin nautinnolliselta;)

Itse en huiveja käytä juuri ollenkaan ja nyt pähkäilen, josko antaisin tämän joululahjaksi... mutta voiko näin paljon tunteita "sisältävää" käsityötä antaa pois?

21.10.2009

Kaula lämpimäksi

Kuopuksen kaula jää ikävästi paljaaksi tavallisen pipon kanssa ja kypärämyssyä ei ole aina niin kiva käyttää. Kauluria en ole koskaan tehnytkään, mutta omasta lapsuudesta muistan, kuinka paljon kätevämpi se oli kuin kaulahuivi. Ullassa olikin sitten täydellinen lasten Unikko- kaulurin ohje.

Lankana tässä ilmeisesti Lanett, vyöte oli hävinnyt, mutta lanka tuntui aivan siltä;) Tyttö tykkää "kaululista" ja kaksi seuraavaa isosiskoa sanoivat heti; "mulle kans!", aivan kuten ohjeessa oli sanottu käyvänkin! Sitten vain miettimään, onko varastossa sopivan pehmeää lankaa isompiin kaulureihin, neiti 6v. kyllä jo sanoi haluavansa omansa äidin uudesta ihanasta langasta (tarkoitti tietysti Wollmeiseä), mutta äiti taitaa omia ne langat ihan omiin juttuihin...

19.10.2009

Lapastelua

En malttanut odottaa, vaan laitoin Wollmeisea puikoille. Tuntuu niin hölmöltä neuloa näin ihanaa ja kallista lankaa sukiksi, joten lapaset tuntuivat paremmalta vaihtoehdolta;)

Mallina Jared Floodin Green Autumn (Druid Mittens) . Ohje on ihana, nerokas ja koukuttava, eilen illalla tihrustin silmät puoliummessa; " vielä yksi kerros"...kaavio on tosin niin pienellä painettu, että muutama pikkuvirhe on jo mukana. Mutta en pura!

Lanka on erikoista, 100% merinoa, mutta tuntuu ihan puuvillalta neuloessa, narskuu ja nitisee eikä jousta ollenkaan. Neulejälki sitten onkin aivan ihanaa, pehmeää ja väri hohtaa kauniisti. Tätä lankaa haluaisin ehdottomasti neuletakillisen verran...

16.10.2009

Lankahuumassa

Kiitos kommenteista!

Seuraavana vuorossa kirjoneuletta. Olen siinä vielä ihan aloittelija, mutta ihanaa se on. Tasan vuosi sitten valmistui ensimmäinen perhoslapanen ja eilen sain viimeinkin parin valmiiksi. Vuoden aikana on käsiala löystynyt sen verran, että kakkoslapanen on hieman isompi. Ihmettelen myös, miksi olen tehnyt 2mm puikoilla, kun lankana on Nalle? No, mikäs siinä oli kitkutellessa ohuilla puikoilla, ainakin ovat nyt jämäkät lapaset;) Kuviomalli on siis Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia-kirjasta, lankana Nallet tavallinen ja colori.

Aivan kuin huomaamatta olen tempautunut mukaan Wollmeise-langan metsästykseen. Tänään posti toi ensimmäiset vyyhdit ja olen aivan myyty. Ihania lankoja on ennenkin ollut, mutta nämä ovat jotakin muuta... tuoksu, tuntu, värit...voikohan langasta huumaantua?

14.10.2009

Huhuu..neulooko täällä kukaan?

Minä olen todella laiska bloginpitäjä;) Välillä mietin, että heivaan koko blogin, mutta sitten ajattelin, kuinka kiva niitä vanhoja juttuja on lukea vaikka vuosienkin jälkeen. Joten jos nyt silloin tällöin yrittäisin muistaa bloginikin.

Neulomista en ole jättänyt, puikot ovat kädessä useammin kuin pitkiin aikoihin. Valmiina on kaikenlaisia pikkuneuleita.

Novitan Puro-langasta neuloin tyttärelle Felicity-pipon, on erittäin lämmin ja sopiva.

Kuopus sai jo loppukesällä pinkin Samos-pipon, malli taisi olla Novitan kevät 2009-lehdessä. Toiselle tyttärelle tein samanlaisen pipon sinisenä, se vaan napattiin käyttöön lennossa, joten ei kuvaa tällä kertaa;)

Myös Adalmiina-pipo pääsi puikoille, tosin Novitan Mini-lanka oli liian ohutta tähän malliin ja piposta tuli kuin löysä baskeri... onneksi neiti 10v. tykkäsi siitä silti!

Elokuun viimeisen päivän sankari, eli oma äitini, sai lahjaksi Monkey-sukat. Lankana aiemmin itse värjäämäni Nalle ja melko raikkaan väriset sukat siitä neuloituikin...

Sitten vihdoinkin itsellekin jotain:D Yksinkertainen ja nerokas Baktus-huivi, lankana Shoppelwollen Zauberball, värinä herkullinen Mustaherukka. Ihanaa lankaa ja huivia on miellyttävä käyttää.

Tällä viikolla sain lopulta valmiiksi jo kauan puikoilla odottaneet Knotty-hansikkaat. Ihanat! Lankana Kirjo-pirkka ja väri on aivan mahtava:)

Siinä niitä luomuksia taas vähäksi aikaa, aurinkoista syksyn jatkoa teille kaikille!

1.8.2009

Syysraitaa

Varustelu talvea varten on alkanut! Ensimmäisenä valmiina pitkä raidallinen kaulahuivi, ihana ja lämmin:)

Lankana Novitan syysuutuus Puro, väreinä kanervikko ja iltanuotio. Langankulutus yhteensä neljä kerää, 5mm:n puikot. Huivista tuli kaksi metriä pitkä, leveys 15cm.

Ohjeena Noro Striped Scarf (Ravelry-linkki). Pitsihuivien ollessa tauolla on välillä ihanaa neuloa tällaista "aivotonta" pötköä;)


Huivi on tosiaan ihana, värit olivat kerällä tosin kauniimpia kuin näin raidoitettuna. Taidan vielä ostaa lisää Puroa ja neuloa itselleni vaikka slipoverin...

27.7.2009

Lomalla

Vai onko kotiäiti koskaan lomalla? Välillä verenpaine tuntuu huitelevan ihan uusissa sfääreissä, viisi kullannuppua hyörii ja pyörii ja tekemistä ei muka ole ollenkaan;) Ihania nämä kiireettömät päivät ovat silti olleet, koulun alku tuo taas niin monta muutosta, että pikkuisen hirvittää... jo neljäs lapsonen lähtee koulutielle ja poika aloittaa yläkoulun sisäoppilaitoksessa.

Neulominen on kesän aikana jäänyt erityisen vähälle, mutta syksy taitaa taas tuoda uutta puhtia. Jospa bloggaaminenkin tihenisi tämän ikioman uutuuden myötä:D


Lopuksi vielä kuva eiliseltä kesämökkireissulta, onneksi mökki on niin lähellä, että siellä voi piipahtaa vaikka vain päiväkahvilla;)