21.6.2009

Sukat on sillä makkaralla...

Nororaitapolvarit ottivatkin pidemmän aikaa valmistuakseen. Innostus meinasi lopahtaa, kun lankaa piti pätkiä jatkuvasti, muuten raidat eivät olisi erottuneet ollenkaan. Nyt ne kuitenkin ovat valmiina tulevaa helleviikkoa varten...tosiasiassa siirtyvät kaappiin odottelemaan talven tuiskuja.


Sukat on aloitettu varpaista, tiimalasikantapää ja pohkeen kohdalla lisäykset. Istuvat ihanasti jalkaan ja ovat lämpöiset, mutta kävellessä valuvat ihan makkaralle, joten täytyy lisätä resoriin ohutta kuminauhaa.


Noron sukkalanka oli ihan mukava neuloa, lanka on aika karheaa ja paksuus vaihtelee paljon. Näihin sukkiin meni koko 100g:n kerä, puikot 2.25mm.

toim.huom. Ylempi kuva on 6-vuotiaan assistentin ottama :D

17.6.2009

Lankakeittoa

Eilisen tylsän sadepäivän iloksi kattilassa porisi vyyhti luonnonvalkoista Nallea ja mausteena oli kahta eri sinisävyistä Kool Aid-jauhetta.

Väri ei tietenkään tartttunut kokonaan (niinkuin ei viimeksikään), tarkoitus oli kyllä saada ihan tasaväristä lankaa...eiköhän tästäkin ihan makeat sukat kuitenkin saa neulottua.

Aurinko yrittää tänä aamuna hiukan pilkistellä, sade ja kylmä saisi kyllä jo väistyä. Toisaalta kesäkukkia ei tarvitse kastella, luonto tuntuu hoitavan sen ihan kiitettävästi;)

12.6.2009

Nappisilmä

Aamulla avasin ulko-oven ja samalla sekunnilla terassilta pötki orava pakoon.

Terassin viereisessä lehtikuusessa on oiva piilopaikka. Olisikohan tämä sama orava, joka kesäisin kiipeilee ihan lähipuissa, välillä yrittää päästä rannan tuntumassa olevaan sinitiaisen pesäpönttöön, mutta lintuvanhemmat ovat kyllä valppaina;)

Kiitos kovasti mansikkapipo-kommenteista!

11.6.2009

Mansikka?

Halusin neuloa kuopukselle mansikkapipon, mutta valmiit ohjeet eivät houkuttaneet, siementen paikat kirjoneuleena tuntui liian työläältä. Vaihtoehtona Rose-kesäpipo veti pidemmän korren;)

Yritin vakuuttaa lapsille, että pipo esittää ruusua, mutta ehdoton enemmistö oli sitä mieltä, että mansikkahan tuo on selvästi. Vaikka en puuvillalangan ystävä olekaan, tuo Tennessee tuntui aika ihanalta, kaunis kiilto ja väri.

Edelleen pitäisi jatkaa huivin reunusta, ei vain yhtään nappaa...aloittaisinko jotakin ihan uutta?

5.6.2009

Sadesään sukat

Jeps, kyllä nyt villasukkia tarvitseekin, lämpötila pysyy viiden asteen hujakoilla ja flunssakin vaivaa.

Kevättalvella ostin tätä Regian Kaffe Fassett-lankaa, epähuomiossa paksua versiota. Hyvät sukat siitäkin sai, värit eivät nyt prikulleen mene symmetrisesti, mutta varpaita lämmittää;) Sukat ovat mallia Broadripple, puikot 3mm.

Jospa sitten istahtaisin takaisin Springtime Swirlin pariin, reunus on tosi hidasta neulottavaa...