17.12.2009

Prinsessan sukat

Kun huomasin Wollmeisella olevan lankaa, jonka värin nimi on Aurora, ajattelin heti tekeväni siitä jotakin esikoiselle. Hänellä on tuo suvussa kulkeva nimi kolmantena nimenä ja tässä olisi nyt lanka sen mukaan. Malliksi valikoitui Paraphernalia-sukat, ensimmäiset laatuaan...taidanpa joskus tehdä itsellenikin samanlaiset.

Lankana siis Wollmeisen Twin 80/20, puikot 2.5mm Knitpicksit. Tytär sai sukat heti jalkaansa, akuutti villasukkatarve kuulemma. Kääritään joulupaketteihin sitten jotain muuta ;)

Kiitokset huivikommenteista! Tuolla piironginlaatikossa se huivi on viikattuna, mietin paketoivani sen eräälle mummille, jonka puoliso nukkui pois hiljattain. Vaikken tuota rouvaa kovin hyvin tunnekaan, ajattelisin hänen ilahtuvan muistamisesta.

1.12.2009

Pitsiä

Huhtikuussa alkoi Springtime Swirl-KnitAlong ja minäkin innostuin mukaan, pitkästä aikaa pitsin neulomiseen löytyi aikaa. Sattumalta aloitin huivin samana päivänä, kun kuulin mummuni nukkuneen pois. Siitä tulikin sitten eräänlainen surutyöhuivi, välillä neuloin ja muistelin, sitten huivi taas jäi pitkäksi aikaa korin pohjalle.

Eilen sain vihdoinkin viimeiset silmukat neulottua, tuo reunus oli tosiaan erityisen puuduttava osuus koko projektissa. Pikkuapulaisen kanssa tarkasteltiin aamulla pingotettua huivia ja todettiin se yhteistuumin aivan mahdottoman kauniiksi!

Huiviin kului 3 vyyhtiä Wetterhoffin Silviaa, värinä tummansininen. Kolmosen bambupyöröillä neuloin ja mietin olisiko pitsipyöröt seuraavana hankintalistalla, tylpillä bambuilla pitsin neulominen ei tunnu kovin nautinnolliselta;)

Itse en huiveja käytä juuri ollenkaan ja nyt pähkäilen, josko antaisin tämän joululahjaksi... mutta voiko näin paljon tunteita "sisältävää" käsityötä antaa pois?

21.10.2009

Kaula lämpimäksi

Kuopuksen kaula jää ikävästi paljaaksi tavallisen pipon kanssa ja kypärämyssyä ei ole aina niin kiva käyttää. Kauluria en ole koskaan tehnytkään, mutta omasta lapsuudesta muistan, kuinka paljon kätevämpi se oli kuin kaulahuivi. Ullassa olikin sitten täydellinen lasten Unikko- kaulurin ohje.

Lankana tässä ilmeisesti Lanett, vyöte oli hävinnyt, mutta lanka tuntui aivan siltä;) Tyttö tykkää "kaululista" ja kaksi seuraavaa isosiskoa sanoivat heti; "mulle kans!", aivan kuten ohjeessa oli sanottu käyvänkin! Sitten vain miettimään, onko varastossa sopivan pehmeää lankaa isompiin kaulureihin, neiti 6v. kyllä jo sanoi haluavansa omansa äidin uudesta ihanasta langasta (tarkoitti tietysti Wollmeiseä), mutta äiti taitaa omia ne langat ihan omiin juttuihin...

19.10.2009

Lapastelua

En malttanut odottaa, vaan laitoin Wollmeisea puikoille. Tuntuu niin hölmöltä neuloa näin ihanaa ja kallista lankaa sukiksi, joten lapaset tuntuivat paremmalta vaihtoehdolta;)

Mallina Jared Floodin Green Autumn (Druid Mittens) . Ohje on ihana, nerokas ja koukuttava, eilen illalla tihrustin silmät puoliummessa; " vielä yksi kerros"...kaavio on tosin niin pienellä painettu, että muutama pikkuvirhe on jo mukana. Mutta en pura!

Lanka on erikoista, 100% merinoa, mutta tuntuu ihan puuvillalta neuloessa, narskuu ja nitisee eikä jousta ollenkaan. Neulejälki sitten onkin aivan ihanaa, pehmeää ja väri hohtaa kauniisti. Tätä lankaa haluaisin ehdottomasti neuletakillisen verran...

16.10.2009

Lankahuumassa

Kiitos kommenteista!

Seuraavana vuorossa kirjoneuletta. Olen siinä vielä ihan aloittelija, mutta ihanaa se on. Tasan vuosi sitten valmistui ensimmäinen perhoslapanen ja eilen sain viimeinkin parin valmiiksi. Vuoden aikana on käsiala löystynyt sen verran, että kakkoslapanen on hieman isompi. Ihmettelen myös, miksi olen tehnyt 2mm puikoilla, kun lankana on Nalle? No, mikäs siinä oli kitkutellessa ohuilla puikoilla, ainakin ovat nyt jämäkät lapaset;) Kuviomalli on siis Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia-kirjasta, lankana Nallet tavallinen ja colori.

Aivan kuin huomaamatta olen tempautunut mukaan Wollmeise-langan metsästykseen. Tänään posti toi ensimmäiset vyyhdit ja olen aivan myyty. Ihania lankoja on ennenkin ollut, mutta nämä ovat jotakin muuta... tuoksu, tuntu, värit...voikohan langasta huumaantua?

14.10.2009

Huhuu..neulooko täällä kukaan?

Minä olen todella laiska bloginpitäjä;) Välillä mietin, että heivaan koko blogin, mutta sitten ajattelin, kuinka kiva niitä vanhoja juttuja on lukea vaikka vuosienkin jälkeen. Joten jos nyt silloin tällöin yrittäisin muistaa bloginikin.

Neulomista en ole jättänyt, puikot ovat kädessä useammin kuin pitkiin aikoihin. Valmiina on kaikenlaisia pikkuneuleita.

Novitan Puro-langasta neuloin tyttärelle Felicity-pipon, on erittäin lämmin ja sopiva.

Kuopus sai jo loppukesällä pinkin Samos-pipon, malli taisi olla Novitan kevät 2009-lehdessä. Toiselle tyttärelle tein samanlaisen pipon sinisenä, se vaan napattiin käyttöön lennossa, joten ei kuvaa tällä kertaa;)

Myös Adalmiina-pipo pääsi puikoille, tosin Novitan Mini-lanka oli liian ohutta tähän malliin ja piposta tuli kuin löysä baskeri... onneksi neiti 10v. tykkäsi siitä silti!

Elokuun viimeisen päivän sankari, eli oma äitini, sai lahjaksi Monkey-sukat. Lankana aiemmin itse värjäämäni Nalle ja melko raikkaan väriset sukat siitä neuloituikin...

Sitten vihdoinkin itsellekin jotain:D Yksinkertainen ja nerokas Baktus-huivi, lankana Shoppelwollen Zauberball, värinä herkullinen Mustaherukka. Ihanaa lankaa ja huivia on miellyttävä käyttää.

Tällä viikolla sain lopulta valmiiksi jo kauan puikoilla odottaneet Knotty-hansikkaat. Ihanat! Lankana Kirjo-pirkka ja väri on aivan mahtava:)

Siinä niitä luomuksia taas vähäksi aikaa, aurinkoista syksyn jatkoa teille kaikille!

1.8.2009

Syysraitaa

Varustelu talvea varten on alkanut! Ensimmäisenä valmiina pitkä raidallinen kaulahuivi, ihana ja lämmin:)

Lankana Novitan syysuutuus Puro, väreinä kanervikko ja iltanuotio. Langankulutus yhteensä neljä kerää, 5mm:n puikot. Huivista tuli kaksi metriä pitkä, leveys 15cm.

Ohjeena Noro Striped Scarf (Ravelry-linkki). Pitsihuivien ollessa tauolla on välillä ihanaa neuloa tällaista "aivotonta" pötköä;)


Huivi on tosiaan ihana, värit olivat kerällä tosin kauniimpia kuin näin raidoitettuna. Taidan vielä ostaa lisää Puroa ja neuloa itselleni vaikka slipoverin...

27.7.2009

Lomalla

Vai onko kotiäiti koskaan lomalla? Välillä verenpaine tuntuu huitelevan ihan uusissa sfääreissä, viisi kullannuppua hyörii ja pyörii ja tekemistä ei muka ole ollenkaan;) Ihania nämä kiireettömät päivät ovat silti olleet, koulun alku tuo taas niin monta muutosta, että pikkuisen hirvittää... jo neljäs lapsonen lähtee koulutielle ja poika aloittaa yläkoulun sisäoppilaitoksessa.

Neulominen on kesän aikana jäänyt erityisen vähälle, mutta syksy taitaa taas tuoda uutta puhtia. Jospa bloggaaminenkin tihenisi tämän ikioman uutuuden myötä:D


Lopuksi vielä kuva eiliseltä kesämökkireissulta, onneksi mökki on niin lähellä, että siellä voi piipahtaa vaikka vain päiväkahvilla;)


21.6.2009

Sukat on sillä makkaralla...

Nororaitapolvarit ottivatkin pidemmän aikaa valmistuakseen. Innostus meinasi lopahtaa, kun lankaa piti pätkiä jatkuvasti, muuten raidat eivät olisi erottuneet ollenkaan. Nyt ne kuitenkin ovat valmiina tulevaa helleviikkoa varten...tosiasiassa siirtyvät kaappiin odottelemaan talven tuiskuja.


Sukat on aloitettu varpaista, tiimalasikantapää ja pohkeen kohdalla lisäykset. Istuvat ihanasti jalkaan ja ovat lämpöiset, mutta kävellessä valuvat ihan makkaralle, joten täytyy lisätä resoriin ohutta kuminauhaa.


Noron sukkalanka oli ihan mukava neuloa, lanka on aika karheaa ja paksuus vaihtelee paljon. Näihin sukkiin meni koko 100g:n kerä, puikot 2.25mm.

toim.huom. Ylempi kuva on 6-vuotiaan assistentin ottama :D

17.6.2009

Lankakeittoa

Eilisen tylsän sadepäivän iloksi kattilassa porisi vyyhti luonnonvalkoista Nallea ja mausteena oli kahta eri sinisävyistä Kool Aid-jauhetta.

Väri ei tietenkään tartttunut kokonaan (niinkuin ei viimeksikään), tarkoitus oli kyllä saada ihan tasaväristä lankaa...eiköhän tästäkin ihan makeat sukat kuitenkin saa neulottua.

Aurinko yrittää tänä aamuna hiukan pilkistellä, sade ja kylmä saisi kyllä jo väistyä. Toisaalta kesäkukkia ei tarvitse kastella, luonto tuntuu hoitavan sen ihan kiitettävästi;)

12.6.2009

Nappisilmä

Aamulla avasin ulko-oven ja samalla sekunnilla terassilta pötki orava pakoon.

Terassin viereisessä lehtikuusessa on oiva piilopaikka. Olisikohan tämä sama orava, joka kesäisin kiipeilee ihan lähipuissa, välillä yrittää päästä rannan tuntumassa olevaan sinitiaisen pesäpönttöön, mutta lintuvanhemmat ovat kyllä valppaina;)

Kiitos kovasti mansikkapipo-kommenteista!

11.6.2009

Mansikka?

Halusin neuloa kuopukselle mansikkapipon, mutta valmiit ohjeet eivät houkuttaneet, siementen paikat kirjoneuleena tuntui liian työläältä. Vaihtoehtona Rose-kesäpipo veti pidemmän korren;)

Yritin vakuuttaa lapsille, että pipo esittää ruusua, mutta ehdoton enemmistö oli sitä mieltä, että mansikkahan tuo on selvästi. Vaikka en puuvillalangan ystävä olekaan, tuo Tennessee tuntui aika ihanalta, kaunis kiilto ja väri.

Edelleen pitäisi jatkaa huivin reunusta, ei vain yhtään nappaa...aloittaisinko jotakin ihan uutta?

5.6.2009

Sadesään sukat

Jeps, kyllä nyt villasukkia tarvitseekin, lämpötila pysyy viiden asteen hujakoilla ja flunssakin vaivaa.

Kevättalvella ostin tätä Regian Kaffe Fassett-lankaa, epähuomiossa paksua versiota. Hyvät sukat siitäkin sai, värit eivät nyt prikulleen mene symmetrisesti, mutta varpaita lämmittää;) Sukat ovat mallia Broadripple, puikot 3mm.

Jospa sitten istahtaisin takaisin Springtime Swirlin pariin, reunus on tosi hidasta neulottavaa...

20.5.2009

Loppumetreillä

Keväinen Springtime Swirl-huivini (ravelry-linkki) taitaa valmistua ennen kevään loppua, lankaa tipahti lisää postilaatikkoon, joten loppurutistus voi alkaa. Kunhan ensin kerin tuon puolen kilometrin vyyhdin...

Huiviin jo neulotut kaksi vyyhtiä olivatkin vanhempaa erää, nykyään näköjään vitamiinit ja uutteet kuuluvat asiaan ;) Kutosvihjeen puolivälissä siis mennään ja sen jälkeen vielä viimeinen vihje ja ihan uusi asia, eli poikittain neulottu reunus, kuinkahan senkin selvitän?

12.5.2009

Aurinkoterapiaa

Kiitos Sini ja Tess kommenteista, pienetkin sanat lohduttavat.

Tänään aurinkoa riittää, päästiin kahden nuorimman kanssa hiekkalaatikolle.

Minä en niin välitä hiekkakakkujen leipomisesta, mutta onneksi siinä istuskellessa tarkenee jo neuloa ;)


Neiti 6v. valmisti äidille ihanan keväisen salaatin!

10.5.2009

Huivi

Minttumaari-huivia aloin neuloa kuopuksen ollessa muutaman viikon ikäinen, ajattelin silloin että äkkiäkös tuon neuloo... pikkuneiti täyttää kohta kaksi vuotta ja niin kauan on tuo melkein valmis huivintekele lojunut korin pohjalla. En nyt muista mihin neulomisvauhti hiipui, niinkuin ei tuosta vauva-ajasta ole paljon muutakaan mieleen jäänyt ;) Nyt alkaa jo pikkuisen helpottaa, kuopus on jo kuukauden verran nukkunut yönsä heräämättä!

Niin, se huivi sitten valmistui tällä viikolla ja sopivasti äitienpäivän alla. Anoppi tykkää huiveista, joten hänelle sen sitten käärin pakettiin. Lankana huivissa Novitan vanha Ibiza, puuvillaa ja akryylia, ihanan pehmoista ja mukava käyttää kesällä.

Perjantaina saateltiin oma mummu viimeiselle matkalle, sen vuoksi tämä äitienpäivä ei oikein tunnu juhlalta. Mies lähti lasten kanssa anoppia onnittelemaan, minä jäin ihan omasta halusta yksin... voin rauhassa vain ajatella ja muistella.

27.4.2009

Tyttövauvalle

Veljentytär sai eilen nimen ja tädin neuloman nutun!

Ohje on Dropsin sivuilta. Lankana nutussa Novitan Wool ja puikot 3mm. Lopputulos on ihana, mutta ohje oli aivan kamala, huonosti käännetty ja itse piti soveltaa ja laskeskella liian paljon.

Napit ovat kauniit ja niin oli pikkuinen lahjan saajakin!

24.4.2009

Kevätriemua

Kiitos osanotosta!

Vihdoinkin kevätaurinko näyttäytyy ja lämmittää kunnolla. Lapset saivat jo trampoliinin pihalle ja siitäkös riemu repesi :D


Neuleet etenevät hitaanlaisesti, keväthyrrähuiviin vaihdoin uuden langan, pellavasekoite oli aivan kamalaa neuloa. Odotellaan, eiköhän jotakin pientä voi kohta esitelläkin...

10.4.2009

Surua

Mummuni kuoli toissayönä yllättäen, vaari yritti aamulla herätellä kahville, mutta mummu ei enää noussut. Sydän oli vain pysähtynyt...

Nyt on ihan kummallinen olo, ei yhtään mummua olemassa.

Neulominen auttaa suruun tosi paljon, pitsihuivi edistyy ihan huomaamatta. Kai se vie ajatukset muualle.

Rauhallista pääsiäistä kaikille!

9.4.2009

Kevättä ilmassa

Liityin Kristelin Springtime Swirl-huivin Knit-alongiin innosta hihkuen, vaikkei langasta ollut tietoakaan. Varastoja penkoessani silmiin osui ikivanha puuvilla-pellavasekoite, joka voisikin sopia kesäiseen huiviin langaksi.

Ensimmäinen vihje neulottu ja lanka tuntuu neuloessa tosi karhealta ja kovalta. Neulejälkikin on melkoisen epätasaista... mutta katsellaan vihjeitä eteenpäin, lopputulos voi olla ihan kauniskin.

Forestryn kauniista kommenteista kiitos kaikille!

17.3.2009

Aurinkojakku

Oranssia väriä tarvitaan tähän harmaaseen oloon...tuntuu kuin koko kulunut vuosi olisi ollut todella vähäaurinkoinen.


Novitan Nalle-langasta neulottu Forestry (Old Penny Cardigan), Vogue Knitting Fall 2008.

Ihastuin tähän malliin nähtyäni Nastin hienon version ja samalla ajattelin käyttää myös Nallea, vaikka se olikin ohjeen lankaa ohuempaa. Väri valikoitui ihan aurinkoisuutensa vuoksi!

Ohje oli selkeä, joskin aika monta virhettä löytyi. Onneksi Ravelrysta sai apua ongelmakohtiin. Pennikuvio jäi hyvin mieleen, mutta kauluksen kanssa vierähti kauan aikaa...taisin purkaa ja neuloa sen uudestaan ainakin neljä kertaa. Nyt se on hyvä. Napinreikiä tein kuusi, joista ylimmän olisi hyvinkin voinut jättää pois, alkuperäisessä mallissa oli kiinnityksenä nepparit kauluksen sisäpuolella.


Koko oli tarkoitus olla xl, mutta johtuen ihan oudosta(?) tiheydestä takki on hiukan liian ahdas...tai sitten olen jotenkin kummasti suurenemaan päin kun tarkoitus olisi ihan toinen;)
Nyt keväällä takki on jo ehkä hitusen liian lämmin, mutta ensi syksynä sopinee mainiosti.

1.3.2009

Raitaa

Kolme viikkoa kestäneen ärhäkän taudin jälkeen on taas ihanaa jaksaa neuloa! Raitapolvarit etenevät niin, ettei malttaisi millään laskea käsistään ;) Suuritöisempikin neule on ihan muutaman neulomistunnin päässä valmistumisesta, pysykäähän kuulolla...

2.2.2009

Valokuvatorstai, 117. haaste



Ensimmäistä kertaa mukana valokuvatorstaissa, aiheena moni .

25.1.2009

Yhden kerän myssy

Väriterapiaa tammikuun harmauteen! Silkkipipo Noro Silk Garden-langasta, 3 oikein ja yksi nurin-ribbiä, lankaa jäi kerästä reilun yhden värijakson verran. Puikot 4mm.

Lichen Ribbed-sukat myös valmiina, väri on luonnossa tummempi, kuin tuossa kuvassa. Lanka oli ihanaa neulottavaa, joskin lopputulos on aavistuksen löysää... lanka siis Lorna´s Laces Shepherd Sock-sukkalankaa, puikot 2,75mm.

Sokerina pohjalla odottaa tämä Noron sukkalanka, joka tuntuu olevan tosi karheaa. Mietin tekisinkö raitasukat monien muiden tapaan,vaikka mustan villalangan kanssa... siinäpä pähkäiltävää. Oli muuten melko edullista tämä Pavi Yarnsilta tilattu lanka, alle kympin kerä :)

8.1.2009

Talvi



Ihana ilma! Pakkasta on rapiat 20 astetta ja kirkas aurinko paistaa. Puikoilla on lämmintä oranssia, silti mieli tekisi neuloa jotakin muuta... kaikki varastossa olevat langat vaan ovat niin tylsiä, eikä uusia raaski hankkia. Joten surffailen vaan Ravelryssa ja ihailen muiden upeita aikaansaannoksia!