Eilen sain vihdoinkin viimeiset silmukat neulottua, tuo reunus oli tosiaan erityisen puuduttava osuus koko projektissa. Pikkuapulaisen kanssa tarkasteltiin aamulla pingotettua huivia ja todettiin se yhteistuumin aivan mahdottoman kauniiksi!
Huiviin kului 3 vyyhtiä Wetterhoffin Silviaa, värinä tummansininen. Kolmosen bambupyöröillä neuloin ja mietin olisiko pitsipyöröt seuraavana hankintalistalla, tylpillä bambuilla pitsin neulominen ei tunnu kovin nautinnolliselta;)Itse en huiveja käytä juuri ollenkaan ja nyt pähkäilen, josko antaisin tämän joululahjaksi... mutta voiko näin paljon tunteita "sisältävää" käsityötä antaa pois?
6 kommenttia:
Minulle tuli mieleen, että voisiko huivin antaa lahjaksi jollekin sellaiselle, jolle mummu myös oli läheinen?
Kaunis se kyllä on!
Upea huivi!
Mulla on ollut samankaltainen ongelma joidenkin neuletöiden kanssa. Pariin työhön on neulottu mukaan suuret surut ja kyyneleet, enkä ole pystynyt antamaan niitä kenellekään, koska se on tuntunut jotenkin väärältä - aivan kuin olisi ojentanut säkillisen suruja toiselle ihmiselle. Olen hassu, tiedän sen :D
Tuo Anun esittämä ajatus pyrki myöskin mun mieleeni. Ehkä tosiaan jollekin sellaiselle, jolle mummisi oli tärkeä.
Mielettömän kaunis huivi, kerrassaan upea!
Samaa minäkin ajattelin, että jos haluat antaa huivisi lahjaksi, niin jollekin sellaiselle, joka myös suree mummoa, ja joka saa huivista sitä kautta lohtua.
Upea huivi! Omani odottaa vielä reunusta. :)
oi kun kaunis.
Mä pökrään tähän paikkaan. Lisä happee jostain! Sun UPEA huivi on MAHTAVA. Kertakaikkiaan mahtava-upea-kaunis-tyrmäävä. Kaunis kaunis. Multa loppuu ylistys sanat. Iso työ. Paljon tunteita. Mieti tarkkaan kuka sen ansaitsisi, ellet pidä itse. Neulojat itse usein arvostavat omia töitään kaikkein vähiten. Tämän työn on saatava arvoisensa kohtelu :) Olet kyllä taitava neuloja.
Lähetä kommentti